23.4.2012 Pajunen hyvässä asvalttivauhdissa Italiassa - Voittotaistelu jäi kesken ulosajon vuoksi
Mikko Pajunen onnistui hienosti rallin EM-sarjaan kuuluvassa Mille Miglia -rallissa Italiassa. Renault Sportin kutsumana Twingo R2 Evo -autoa ajanut jyväskyläläinen taisteli luokan voitosta aina viimeistä edelliselle erikoiskokeelle asti. Pajunen ja kartanlukija Kaj Lindström joutuivat keskeyttämään ulosajon vuoksi.
- Se oli pitkä erikoiskoe, ja sain edellä lähteneen kiinni. Vähän siinä perässä ajaessa keskittyminen herpaantui, ja yhdessä mutkassa linja lipsahti leveäksi. Perä osui johonkin kiveen, ja siitä mentiin tien toiselle puolelle katolleen. Sinne se auto sitten jäi, Pajunen kertasi.
Pajunen ajoi luokassaan toisena. Avauspäivänä asvalttitiet olivat sateen kastelemia, ja rengasvalinnat näyttelivät suurta roolia. Toisena ajopäivänä sade oli lakannut, ja tienpinta kuivui. Etenkin kuivalla Pajunen pommitti pohja-aikoja, ja nousi enää vain 31 sekunnin päähän luokan kärkipaikasta ennen keskeytystään erikoiskokeella 14.
- Hyvin kyllä meni siihen asti, ja vauhti oli ihan kohdallaan. Renaultillakin olivat tyytyväisiä, sillä tämä on kuitenkin aivan uusi auto ja kehitystyö vasta käynnissä. Harmittaa tuo ulosajo tietenkin, mutta minkäs sille enää voit. Tärkeintä oli kuitenkin, että autossa ja ukossa on vauhtia, Pajunen tuumi.
Seuraavan kerran Pajunen ja Lindström ajavat Italiassa toukokuussa. Silloin edessä on soraralli. Kotoinen SM-sarja puolestaan jatkuu kesäkuussa Lapualla.
Teksti: Miiro Koivula
Kuva: Jani Kekoni
« takaisin uutisiin