12.3.2009 Jyväskylän talvirallin ennakko
Nyt lauantaina ajetaan se paljon odotettu Jyväskylän talviralli. Reitti on varmasti haastava, onhan kilpailuun saatu erikoiskoekilometrejäkin huimat 100. Nyt olisi jo meilläkin jonkinlaisen onnistumisen aika, kun pisteitä ei ole tänä vuonna vielä f-cupista tippunut, vaan keskeytykset on molemmista kilpailuista. Hyvällä sijoituksella olisi ehkä pienet mahdollisuudet taistella sarjassakin kiitettävistä sijoista.
Maaliin olisi siis hyvä päästä ja tällä kertaa jo suotavaakin. Onhan kilpailussa mahdollisuudet hyville palkinnoillekkin. Toivotaan että onni suosii kilpailussa ja heti perään vielä arpajaisissa, sillä kaikkien maaliinpäässeiden kesken arvotaan yhdelle kilpailijaparille uudet Peltorin kypärät, joka onkin nyt kilpailun päätavoite... Mutta ongelmia voi teettää kuljettajan pääkopassa vaaniva oikosulun vaara, jolloin tulee mahdolliseksi se, että jossain kohtaa niin sanotusti kaasu hirttää kiinni ja sit meitä viedään...
Lähdemme siis f-cupin talvikauden päätöksestä hakemaan ehjää ja vauhdikasta suoritusta. Eiköhän matkan varrelta tartu parit "katsojaystävälliset" linjatkin. Alempana onkin hieman esimakua edellisestä kilpailusta ;)
Online tulokset löydät täältä
« takaisin uutisiin


