Jyväskylän talviralli - Hampaaton ratas laulaa
Hyvin sujunut talvikausi sai arvoisensa lopun viime lauantaina ajetussa Jyväskylän talvirallissa. F-cupin pisteitäkin tuli kerättyä pyöreät nolla, kun vaihdelaatikko porsi kolmospätkällä. Kilpailu ei muutenkaan lähtenyt käyntiin hyvillä suorituksilla, mutta tilanne pitkää kilpailua ajatellen oli varsin hyvä. Kakkospätkän jälkeinen sijoitus oli neljäs, mutta tosi ajot eivät kerinneet vielä edes alkaa, kun löysimme itsemme keskeltä metsää seuraamassa rallia penkalta...
EK1: Morjestelua ja luokatonta pumppailua. Sijoitus pätkän kahdestoista 8,9 sekuntia pohjista.
EK2: Parempi rytmi kuin ykkösellä ja tarkkaa ajoa, mutta ei vieläkään sitä oikeanlaista intoa touhuun. Liekö joku kotikisan alkukankeus ollut päällä, mutta kaikeksi yllätykseksi pohjat hitusen hienolla erolla seuraaviin. Nousimme jo hyvin sijalta 12, sijalle neljä. Maalilipulla vielä roisi hyppy vastapattiin, kuulemma monilla muillakin reiluhkoja loikkia.
EK3: Pikainen huolto, rengasta alle ja suunta kohti kilpailun pisintä, noin 30 kilometriä pitkää ek:ta. Pätkä kulki varsin puhtaalla ajolla kohti puoliväliä, mutta leikki jäi kesken reilun kymmenen kilometrin jälkeen. Kolmosvaihde narahti tyhjää ja peli oli siinä, kiivaampi mies olisi jo tuossa vaiheessa päästänyt kirosanan... No, tää on motorsporttia...
Yhteenvetona tästä touhusta on se, että Kadetti ei liiku mihinkään ennen kun moottorin rajua voimaa välittää joku muu kuin vakiolaatikko. Ilmaistahan se ei enää ole, mutta nimettömänä pysyttelevän avustajan lahjoituksesta rohkaistuneena, laatikko lähetettiin eilen jollekkin mystiselle sepälle. Minkälaiset palikat laatikon sisälle ilmestyy ja tuleeko nyt Kadetista oikea kilpa-auto?
Siitä tiedotamme sitten kun auto liikkuu, mutta milloin.? Pieneksi vihjeeksi, rohkenimme jättää ilmoittautumispaperit Suopunkiralliin...
« takaisin uutisiin


