F-cup kisojen voittoputki jatkui Heinolassa

F-cup kauden viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina Heinolan hienoilla teillä. Kadetin kyydissä oli taas tuttu miehistö pimeistä kisoissa, Mikko&Jonne. Autoonkin oli porattu uusi takapuskuri Porin turaamisen vuoksi. Kilpailun tavoitteena oli tietysti jatkaa kesän sarjaa, kun alla oli voitot kahdesta edellisestä cupin kilpailusta. Juuri hommattu uusi videokamera tarjosi mahdollisuuden liittää kypäräpuhelimista äänen videolle. Ja ei muutakun piuha kiinni, kun varmasti kartturin tienlukeminen ja aikaisempina vuosina ajettujen erikoiskokeiden ositainenkin muistaminen, saa jonkun muromaidon maistumaan urealle.


EK1: Jo siirtymä antoi mahdollista kuvaa ek:n luonteesta. Huimasti nypyiltä kääntyilevää tietä. At:lla jo alkoi hermoa kiristämään kun kypäräpuhelimen ääni kuului kuskin korvaan vain vaimeana toisesta korvasta. Pätkä tuntuikikin menevän sekä kuskilta että kartturilta aivan penkin alle. Vielä kun huomiolla meinaa lähteä väärään suuntaan niin ei hyvä, mutta olipa siinä aika monella muullakin pientä ohjelmaa. Aika mahtipontista kiroamista pätkän maalissa, mutta kello kertoi kuitenkin niukasta pohja-ajasta. Yllättävää.

EK2: Nyt oli keskittyminen saatava kuntoon molemmilta. Ja alkoihan se homma luonnistua. Ihan hieno ek kaiken kaikkiaan, nopeaa tietä ja loppua kohden vähän välillä kääntyilevääkin. Loppuosalta löytyi myös yksi makea hyppy, josta tietysti kadetti tulee alas kuin kissa puusta. Maalissa fläppitaululle ilmestyi kova aika, pohjat liki kymmenen sekunnin erolla. Paikallinen skappari, kenraali H.Akala olisi ilmaissut jo kanssakilpailijoille komennon, KYKKYYN! Mutta meillä ei ole varaa hellittää, eikä henkseleitä paukutella, sotamies on erimies!


Huolto: Eväät a`la Myllylä&Kotiväki, parhaat rallieväät ikinä! Maha täyteen ja baanalle, autossakaan ei ihmeitä ollut. Tilanne oli täysin avoin suuntaan tai toiseen. Johtopaikka 12,7 sekunnin erolla Jesse Pihalaan, mutta täysillä oli painettava.

EK3: Alku mukavaa pikkutietä ja loppu sitten isompaa. Hyvin tultiin ja saatiin naurutkin kun Jonne alkoi erään suoran pässä kysellä, "kääntyykö, kääntyykö?" No tietysti onhan se hyvä välillä kysellä kuskiltakin. Nyt oli Pihala kiristänyt, liki sama aika, meille kuitenkin kilpailun kolmas pohja-aika, reilulla, 0,2 sekunnin erolla Jesseen.

EK4: Kilpailun pisin ek, reilu 14 kilometriä ja hereillä piti olla. Sillä tämmöisellä erikoiskokeella voi kilpailun hallinnan menettää vaikka täysin. Alussa kaksi risteystä, joista heti toinen huolella kuralle. Ensimmäinen risteys oli leveä, mutta toinen olikin sitten jo todella ahdas. Kadetti lähes parkkiin laitumen reunalle, mutta matka jatkui. Tarkennettin otetta ja ajettiin sitten loppupätkä tarkemmin maaliin, onnistuminen oli jälleen hyvä, pohjat seitsemän sekunnin erolla.

Huolto/Tauko: Sekalaista odottelua jotta kisa pääsee taas jatkumaan. Renkaiden kierrätystä ja huoltomiehillä perus toimenpiteet. Tilanne kilpailussa oli nyt erinomainen, johtopaikka 23,9 sekunnin erolla kun jäljellä kaksi pätkää. Kokonaisaika oli itseasiassa koko kilpailun nopein tuossa vaiheessa.

EK5: Tuttu viimevuodelta lukuun ottamatta loppua. Ja nyt oli sitten Drifting näytöksen aika. Vanhasta muistista kun koitti vetää, niin ei se homma kulkenutkaan kun ajatus. Esim. jo ensimmäisessä mutkassa mukava poikittainen vauhdinpoisto. Maksimaalinen latikainen irtosi sitten vitosen kyydistä, kun juuri ennen oli käyty kyseisellä vaihteella rajoittimella. Kyllä liiraaminen kivaa on! Kilvan ajo keskytyikin sitten loppuosalla jossa kanssakilpailijan ikävän ulosajon seurauksena pätkä keskeytettiin. Saimme ek:lle meistä hieman epäoikeudenmukaisesti ajan joka oli kymmenen sekuntia pohja-aikaa hitaampi.?

EK6: Kokonaisuudessaan tuttu viimevuodelta, tavallaan ehkä sekavampi pätkä kuin edellinen. Eikä muistikaan oikeen pelannut, ehkä hyvä niin. Tultiin varmanpäälle varovasti maaliin ja taululle kun aika päsähti niin voitto oli selvä.

Maali: Shamppanjat silmille jo kolmannen kerran cupissa peräkkäin. Kesäkauden kolmen voiton putki ritti nostamaan sarjasijoituksen viidenneksi. Kyllä se taitaa olla niin että kannattaa homma lopettaa, kun viime vuonna ajettiin tulokaskaudella sarjassa neljänneksi. Sijoius siis huononi, että alaspäin on menty. Mutta palkittiinhan sitä tältä kaudelta jollain jonka varmasti muistaa.

Ralli.net malja - KLIKKAA !

Ja incaareja löytyy TÄSTÄ tai klikkaamalla galleriaan.


« takaisin uutisiin