21.3.2010 Hartikainen SM-Itäralli, mut mitäs sitten?
Mitäs sieltä lähdettiin hakemaan? No ei kai se ollut kenellekkään epäselvää, että tarkoituksena olisi olla selkeä nummer uno. Myös kaikki muut rallia edeltävät tapahtuvat antoivat odottaa paljon. Ajoreeniä tehtiin kisaa edeltävällä viikolla kahdella eri tiellä, ja onnistuneet harjoitukset vaan lisäsivät uskoa. Ajo oli uomissaan ja Jukan nuotinluku alkoi napsahdella mahtavasti kypäräpuhelimiin. Nuottipäivä oli onnistunut ja saimme aikaiseksi hyvät laput. Molempia vaivannut flunssakaan ei tuottanut ongelmia, jos ei lasketa kuljettajan herpaantumista toista ek:ta nuotittaessa. Jukan flunssa tuntui pahenevan vaan kisan aattoiltana, mutta ei se mitään, vähän haastetta juipille..
EK1-2: Jostain kumman syystä ei sitten kuljettaja saanut itseään kunnolla hereille enismmäisellä ek:lla. Touhu oli vähän ajelua ja nuotista kinnostuminenkaan ei oikein onnistunut parhaalla tavalla. No, tuloksena niukat luokkapohjat kuitenkin. Kakkospätkä olikin sitten 26 kilometriä pitkä ja sisälsi todella monipuolista tietä. Sinne vaan, innolla syöttö päälle isolla tiellä. Koko tien leveydellä oli yllättävän hyvä pito, sillä linjaa pystyi hakemaan hyvin jopa uran ulkopuolelta. Pienen tien osuudet tarkasti ja maalissa pohja-aika 16 sekunnin erolla Mika Turkkiin.
Huolto: Kaikki kunnossa, pojat sulattelivat vaan vähän lumia auton perästä jotta keltainen kimallus näkyy paremmin...
EK3-5: Kolmospätkän luonne oli seuraava, pientä tietä alku ja siitä portaittain aina isommalle tielle risteyksien kautta. Isomman tien osuudella joku vei meiltä peilin ja takapuskurin puolikkaan, liekö siellä ollut varkaita tai sitten tavallista korkeampia penkkoja. Riistosta huolimatta kellotimme jälleen pohja-ajan. Nelosella sitten alkoivat vaikeudet, kun vajaa viisi kilometriä lähdöstä alkoi auto käyttäytämään hieman oman mielensä mukaan. Suoraan ajettaessa rattia piti väillä kääntää 90 astetta johonkin suuntaan.? Vauhtia piti pudottaa jotta pääsimme varmasti pätkän maaliin. Sitten maalissa kuljettajan suusta kuului kommentti, "tuntuu kuin ois hammastanko irti...". Joten siitäpä sitten ennen vitosen at:ta tutkimaan hommaa. Ja kyllä, hammastanko heilui kuin hullun muna mielettömän perseessä.. Työkalupaketti esille ja sitominen alkakoon! Kyllä sitä jotenkin koitettiin kiinnittää, mutta mikä olisi tulos? Huolestuttavalta näytti, varsinkin kun yksi kiinnityspiste oli revennyt rintapellistä irti. No miten se meidän korjaus sitten toimi? Ei mitenkään! Harmi, sillä heti pätkän alussa huomasi jottei pysty verään.. Tie kun olisi nyt ollut sitä isoa kovaa! Mutta minkäs mahdat, varovasti oli pakko tulla jotta huoltoon päästäisiin. Olihan se tietty hubaa, kun toiseen suuntaan kääntyviin mutkiin pystyi mennä paremmin, hammastangon ottaessa silloin pidemmän likkeen pois, pysähtyessä runkopalkkiin. Hienoa! Tuntui kyllä tosissaan että peli on pelattu, mutta ei. Jäimme tällä pätkällä pohjista vain 0,5 sekuntia!
Huolto: HÄSSÄKKÄ! Eipä siinä muuta, huollolle pointsit kun saivat pelin ajettavaan kuntoon.! Vaikka tiukille homma meni ja jäi siinä meillekkin pikku remonttia vielä ennen kutospätkää.
EK6-8: Kutonen oli sitten perustyylinen yleisöpätkä, muutama tiukka kurvi ja sitten raviradan ympäri, kuin hevosella konsanaan. Maalissa lause; Eivät muuten tuu kovenpaa, vaikka tulikin noita virheitä. Ja niin sinä kävi, pohjat sutaistiin.. Saimme hieman lisää repäistyä eroa Turkkiin. Sitten seiskalle, nyt mentiin aivan hämärän rajoilla, mutta ajoimme ilman lisävaloja. Maalipäässä hieman trophylaisen lumipölyä, mutta ei haitannut. Jälleen pohjat, ja homma alkoi olla selvä, mikäli viimeisen ek:n ajaisi rauhallisesti ilman ylilyöntejä. Ja sinne vaan, valopatteri päällä kohti metsän synkkyyttä. Varman päälle ajolla tulimme erikoiskokeen lävitse. Ainut ihmetys aiheutui karttavalon varjostimen putoamisesta. Onneksi se putosi suoraan Jukan käteen, ja kuin muina miehinä Jukka ruuvaili sen takaisin, nuotin luvun häiriinnyttyä olleenkaan! Hankalan 33 kilometrisen pätkän maalissa tiesimme ettei kukaan tule takaa niin paljon kovempaa että voitto olisi uhattuna. Ja kaiken kukkuraksi, tälle ek:lle tuli liki puolen minuutin pohjat. Siitä sitten viimeisen siirtymän kautta raviradalle jossa palkinnot jaettiin. Kummallekin jätkälle kannut, sekä henkilökohtaiset ilmanputsarit. Rojut konttiin ja paikallisen hotellin viihdetiloihin päättämään talvikausi. Kovimmat rallithan siellä oli, mutta onneksi osumilta vältyttiin..
Talvikausi on siis ohitse täällä Suomen kamaralla. Talveen voimme olla tyytyväisiä kaikinpuolin, kilpailuista jäi käteen kolme voittoa ja yksi toinen sija luokassamme. Sarjatilanteessa johdamme 71:llä pisteellä ja toisena kurvailee Mika Turkki 56:lla pisteellä.
Mitäs sitten? Suomessa on rallit talven osalta ajettu. Joten sopivasti taas tuolla Hörökorvasaarilla aloittavat rallikauden. No mennän sinne mukaan sohimaan, ja katsotaan miten poikain käy. Laitetaan Suzuki alle ja Perälän Janne jousille... Matka jatkuu, elkää kysykö miten? Vaan miksi...?
« takaisin uutisiin