12.6.2010 Kouvolassa kattokerhoon ja kotia

SM O.K. Auto Ralli - Kouvola

Rallin Sm-sarjan kesäkausi avattiin viikonloppuna Kouvolassa. Hienosti palvellut Kadetti päätettiin laittaa kesäksi lepäämään ja kulkineeksi otettiin sitten Citroen C2 R2 mallinen ralliauto. Vallan kimakka laite tuo sitikka jossa äänimaailmakin on kohillaan. On muuten myös täysin erityyppinen auto ajaa kuin Kadetti, mutta kyllä se testeissä alkoi jo näppiin tarttumaan, joten mielenkiinnolla sohimaan Sm2-luokan sekaan. Auto on sama jolla Anssi Tawast on kiertänyt Sm-sarjaa, joten on se ainakin nopeaksi ja rajuihin otteisiin koulutuksensa saanut. Perjantai oli nuottipäivänä varsin leppoista sillä nuotitettavana ei ollut kuin kolme pätkää ja Tykkimäen lyhyt yleisöpyöritys. Kolme erikoiskoetta oli kisassa ajettavana kahteen kertaan ja viimeisenä Tykkimäki kertaalleen. Nuotit saatin hyvin lapulle ja kisan aatto sujuikin varsin rennoissa tunnelmissa.

Kisapäivälle luvatut reilummat vesisateet antoivat aamulla odottaa. Joten ensimmäiselle erikoiskokeelle päästiin suuntaamaan ilman sadetta, tien pinnan ollessa kuitenkin kostea öisistä sateista. No, juuri ennen ek:n alkua alkoi tulla sitä vettä. Sitten syöksyttämään, alussa isoa valtiontietä josta siirryttiin sitten hieman pienemmälle rännille, jonka sade oli pehmentänyt. Tuntui ettei meidän auton setuppi ei ihan täysin sadekelissä pelannut. Muutamia tumpelointeja erityisesti hitaammissa mutkissa, mutta muuten ehkä vähän liiankin varovaista menemistä. No, tarkoitushan oli vetää rauhassa pätkä läpi ja katsoa mihin aikaan sitikka kipittää. Mutta toisin kävi, ei tullut aikaa. Pitkä loiva ylitys joka kiristyi lopussa päätti matkamme. Kuljettajalta meni kiristyvä nuotti kokonaan ohi ja ulosajo oli väistämätön. Ei siinä auttanut kuin kellistää auto kyljen kautta puolitoista kertaa katolleen. Että semmonen Kouvolan reissu. Hommasta jäi kyllä hyvinkin urean maku suuhun sillä ulosajohan oli aivan turha, ei ollut liikaa yritystä tai muutenkaan ajoteknistä virhettä, vaan jostain kumman syystä vilahti jokin muu mielessä ja puskahan siinä kutsui. Mutta nyt lyödään pelit kasaan ja ollaan ensi kerralla entistä ehompana viivalla...

Tästä voit katsoa incaarin kaadosta. Huomaa että videossa äänet toimivat ainoastaan jos lataat sen koneelle.


« takaisin uutisiin