26.2.2011 Bulldog Rally - British Rally Championship

Rengasrikot vesittivät voittotaistelun Englannissa, Bulldog-rallin kolmas

Mikko Pajunen sijoittui kolmanneksi Britannian rallimestaruussarjan Bullbog-rallissa. Jyväskyläinen aloitti vahvasti, ja kellotti avauserikoiskokeelle luokkapohjat Renault Twingo R2 -autollaan.

Pajusen ja kartanlukija Jani Salon riemua kesti vain hetken, sillä toisella erikoiskokeella tapahtui rengasrikko ja suomalaispari putosi haastajaksi. Kaiken huipuksi toinen rengasrikko myöhemmin vei pohjan onnistumiselta.

- Ensin ajettiin nelisen kilometriä tyhjällä renkaalla, ja toisella kerralla kymmenkunta. Lisäksi tämän jälkeen oli niin tiukka siirtymä, että renkaanvaihdon vuoksi saimme vielä aikasakkoakin, Pajunen kertasi.

Aikasakko ja rengasrikko toivat Pajusen aikaan noin minuutin lisän.
Voittaja Graig Breenistä Pajunen jäi 1.28 minuuttia. Kakkoseksi ajanut Siim Plangi ehti vain 12 sekuntia suomalaisen edelle.

- Ei ollut ihan elämäni paras rallipäivä, ei. Se tässä lohduttaa, että vauhdin puolesta kaikki on kunnossa. Ei noille rengasrikoille oikein mitään voi. Uutta matoa koukkuun vaan, Pajunen tuumi.

Welshpoolin ympäristössä järjestetyssä Bulldog-rallissa ajettiin 10 erikoiskoetta. Mukana oli myös toinen Jussi Kumpumäki, joka sijoittui R2-luokassa Pajusen takana neljänneksi.

Kahden osakilpailun jälkeen Pajunen on yhteispisteissä luokkansa toisena. Seuraava osakilpailu, Pirelli International Rally ajetaan huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Carlislessa.


« takaisin uutisiin