30.6.2012 Viikonloppuna ajettu Rally Città di Gubbio San Crispino päättyi Mikko Pajusen juhlaan
Rally Città di Gubbio San Crispino ensimmäinen päivä sujui Kaj Lindströmin laulaessa nuottia ja Mikko Pajusen johtaessa orkesteria R2 luokassa. Torstain shakedown lupasi jo hyvää vauhdin suhteen, ilmanalan lämpöisyydestä huolimatta.
- Kuumuus on kyllä aika kova tuolla kabiinissa, kun lämpötila täällä pyörii 35 asteessa, kertoo Pajunen torstain olosuhteista.
Järjestäjät peruivat ensimmäisen etapin ja perjantaina ajettiin vain kolme erikoiskoetta. Italian soratiet sopivat mainiosti Pajusen ajotyylille ja ensimmäisenä päivänä tulostaululle kirjoitettiin suomalaiskaksikolle R2 luokassa 1.39 etumatka, kakkosena myöskin Twingolla kaasuttelevaan M. Tassoneen, kolmantena luokassa oli Andolfini niin ikään Twingolla 2.26 Pajusesta.
- Aika kuuma täällä. Pätkän pinta oli aamulla jo kahdeksan aikaan 35 astetta. Ensimmäisellä pätkällä jouduttiin hiljentämään edellä ajaneen nostaman pölypilven takia ihan liikaa, toteaa Pajunen päivästä.
Lauantain ajopäivänä ajettiin vielä kuusi pätkää ja lämpötila asetti omat haasteensa tiimeille. - Renkaat on kovilla ja lauantaina neljällä ensimmäisellä pätkällä on pakko kuskata kahta varapyörää mukana, kun huollossa ei renkaita saa vaihtaa. Campedelliä johdetaan nyt 7 sekuntia, mutta huomenna se tulee kyllä semmoista kyytiä että tiukkaa tekee. R3 luokan autossa kun sitä voimaa vaan on himppu enemmän kun meillä. Kiusaamaan ainakin lähdetään, naureskelee Pajunen pilke silmäkulmassa.
Lauantain erikoiskokeet sujuivat R2 luokassa edelleen Pajusen ylivoimaiseen tahtiin, mutta kuten Mikko itse perjantaina ennusti, nakutteli R3:lla ajava Campedelli hieman kovempia pätkäaikoja ja kaksivetoisissa Pajunen & Lindström sijoittuivat toiseksi.
Podiumille R2 luokassa noustiin järjestyksessä:
1. Mikko Pajunen 1.25.13,1
2. G. Cunial + 4.05,3
3. A. Nucita + 4.10,6
Italian San Remossa ajetaan seuraava Renaut Twingo Trophyn osakilpailu ja samalla kauden viimeinen C.I.R. ralli 12-13.10.
Kuva 1: Luca dell Vitto
« takaisin uutisiin